tiistai 24. marraskuuta 2015

Saalisodotuksia Digihauesta lähihoitajakoulutukseen

Digihauki-hanke alkoi toden teolla Uudenmaantien osalta RYSÄytyksellä perjantaina 20.11. Koolla oli sosiaali- ja terveysalalta aikuiskoulutuksen edustajia 3 kpl  ja nuorisoasteelta 6 kpl. He saavat esittäytyä toimenkuvineen täällä jonkun ajan päästä. Yhteisesti RYSÄ:ssä koottiin odotuksia ja toiveita hankkeelle.

 

Tosi paljon haluamme jo levittää toimivia digiaikakauden ohjausmenetelmiä työssäoppimisen ohjaukseen, mikä tulee olemaan iso osa hanketoimijoiden tehtäväkuvaa. Pelkkä levittämishanke tämä ei kuitenkaan näin päällikkönäkökulmasta saa olla: uuden luomista tarvitaan ainakin ammattiosaamisen näyttöjen ja osaamisperusteisuuden kuvaamiseen jollain muulla menetelmällä kuin kirjallisesti. Kaikki eivät ole hyviä siinä, ja silti oikein hyviä ammattilaisia heistäkin tulee.

 

Tutkinnon visuaalistaminen digiaikakauden välinen on varsin kiehtova aihepiiri, ja tätä sivuavia hankkeita on jo vakoiltu positiivisessa mielessä alkusyksystä. Tämän hankeen haaran eteenpäinvieminen tulee olemaan jonkun hanketoimijan pääduuni. Kaikilta opettajilta on VESO-päivässä pyydetty ideoita aihioiksi, joista visuaalistaminen voisi alkaa. Uutta materiaalia tuotetaan taustalle digimuotoon, vaikka tutkinto sellaisenaan olisi visuaalistettuna seinällä. Osaamisen todentaminen on koko ajan kantavana ideana. Oheisessa kuvassa on jotain elementtejä tutkinnon visuaalistamisen mahdollisiksi ensimmäisiksi askeleiksi.

 

RYSÄytyksessä kokosimme myös toimenkuvia aikatauluineen. Tarvitsemme mm. levittäjän, juurruttajan, tiedottajan, visuaalistajan, raportoijan ja kouluttajan. Seminaari on ideoitu syyskaudelle ja tuloksia esitettäneen niin ITK-konferenssissa kuin Virtuaaliopetuksen päivilläkin.


Vielä ennen joulua Uudenmaantien Digihauen kalastajat kokoontuvat PITKÄSIIMAan saamaan itselleen toimenkuvat ja työkokonaisuuden. Kala syö hyvin ja käy pyydykseen!

 

Kalle Ojanen, Uudenmaantien koulutuspäällikkö

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.