torstai 7. huhtikuuta 2016

Uudenmaantien 3D-opetuksen työkokonaisuus raportoitu

Uudenmaantien koulutalon yksi työkokonaisuuksista oli 3D-opetuksen käyttöönotto ja juurrutus. Käyttöönotto on nyt tapahtunut ja itse 3D-opetusta on hyödynnetty jo joidenkin opettajien toimesta. Opiskelijoiden vastaanotto on ollut erittäin hyvää.


Opettajat ovat osoittaneet hyvää ja innokasta otetta liittyen uuteen opetusmenetelmään. Tottumista toki vielä tarvitaan, mutta ohjelmaa uskalletaan käyttää ja sitä hyödynnetään suunnitelmallisestikin. Opettajien kouluttamiseen liittyen Uudenmaantiellä kokeiltiin myös oppitunnin seuraamisen menetelmää. Eli käytännössä viisi eri opettajaa kävivät seuraamassa oppitunteja, joilla 3D-opetusta hyödynnettiin. Kokemukset tästä ovat hyvät niin opettaneen opettajan kuin seuranneidenkin opettajien mielestä. Tämä oli hyvä menetelmä "rikkoa" jää siihen, että opettajat aloittivat itse tutustumisen ohjelmaan.


Opiskelijoiden kokemukset 3D-opetuksesta olivat erittäin myönteiset. Sen koettiin tuovan monipuolisuutta ja lisäämään asioiden hahmottamista. Opiskelijat myös sisäistivät anatomian asioita paremmin kuin esim. kirjasta. Haasteina ja kehittämisehdotuksina kuvattiin esim. silmien väsymistä ja opetuksen sulavuutta 3D-opetuksessa.


Eli nyt on kuitenkin portti 3D-opetukseen avattu ja havaittu se, että siitä on selkeästi hyötyä. Opiskelijoiden positiivinen palaute on viesti siitä, että perinteiset paperikuvat ovat historiaa ja anatomian sisäistämiseen tarvitaan monipuolisuutta. Anatomia on kuvattu aina vaikeaksi aineeksi, joten kaikki menetelmät ovat varmasti enemmän kuin tervetulleita auttamaan niin opettajaa kuin oppilastakin.


Raportin ja työkokonaisuuden kokonaiskuvauksen voi lukea Thinglinkistä:


https://www.thinglink.com/scene/732503558317932546

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.